Kartta - Mpikan piiri (Mpika District)

Mpikan piiri (Mpika District)
Mpikan piiri on yksi Sambian Muchingan maakunnan kahdeksasta piiristä. Aiemmin piiri oli yksi Sambian suurimmista piireistä (noin 41000 km2), mutta vuonna 2017 siitä erotettiin Lavushimandan ja Kanchibiyan piirit, minkä myötä Mpikan piirin pinta-ala on nykyisin 17167 km2. Mpikan piirin rajanaapureita ovat Lavushimandan piiri etelässä, Shiwang'andun piiri pohjoisessa, Kanchibiyan piiri koillisessa ja Chaman piiri luoteessa sekä Itäisen maakunnan puolella sijaitsevat Lundazin ja Mambwen piirit kaakossa.

Mpikan piiri sijaitsee noin 650 km päässä valtion pääkaupungista Lusakasta ja noin 180 km päässä maakunnan pääkaupungista Chinsalista. Maanteiden lisäksi Mpikan piirin kautta kulkee rautatie ja lentokenttä sijaitsee Chibansan alueella noin 7 km päässä piirin keskushallinnosta.

Mpikan piirissä pääasialliset tulonlähteet ovat erilaisten raaka-aineiden tuotanto sekä maatalous. Piirin keskeisen sijainnin ja hyvien liikenneyhteyksien myötä alue olisi kuitenkin otollista erilaiselle teollisuudelle sekä muulle taloudelliselle toiminnalle. Maataloudessa alueen tärkeimmät viljelykasvit ovat maissi, kassava, durra, bataatti, hirssi ja sitrushedelmät. Yli 90% piirin maanviljelijöistä on pienviljelijöitä. Eläimistä alueella pidetään nautoja, vuohia, sikoja, lampaita sekä siipikarjaa.

* Muchinga Province Provincial Administration: Mpika

 
Kartta - Mpikan piiri (Mpika District)
Kartta
Google Earth - Kartta - Mpikan piiri
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Mpikan piiri
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Mpikan piiri
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Mpikan piiri
OpenStreetMap
Kartta - Mpikan piiri - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Mpikan piiri - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Mpikan piiri - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Mpikan piiri - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Mpikan piiri - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Mpikan piiri - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Mpikan piiri - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Mpikan piiri - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Mpikan piiri - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Mpikan piiri - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Sambia
Sambian lippu
Sambian tasavalta eli Sambia on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Kongon demokraattinen tasavalta, lännessä Angola, etelässä Namibia, Botswana, Zimbabwe ja Mosambik sekä idässä Malawi ja Tansania. Sambian pääkaupunki Lusaka sijaitsee maan kaakkoisosassa. Väestö on keskittynyt etelään pääkaupungin ympäristöön sekä luoteeseen kuparivyöhykkeelle.

Sambiaa ovat asuttaneet tuhansia vuosia metsästäjä-keräilijät ja vaeltavat heimot. Eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden satunnaisten vierailujen alkamisen jälkeen 1700-luvun lopulla Sambia liitettiin asteittain osaksi brittiläistä imperiumia. Vuonna 1923 British South Africa Company luovutti Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen hallinnan Britannian hallitukselle. Alue itsenäistyi 1964 alueen läpi virtaavan Sambesi-joen mukaan Sambiaksi nimettynä. Itsenäistymisen jälkeen maa siirtyi yksipuoluejärjestelmään presidentti Kenneth Kaundan johdolla. Kaunda hallitsi Sambiassa aina vuoteen 1991 asti, jolloin maassa pidettiin monipuoluevaalit. Sambia on presidentillinen tasavalta. Pääministerin virkaa ei ole.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ZMW Sambian kwacha (Zambian kwacha) ZK 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
NY Njandžan kieli (Chichewa language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Angola 
  •  Kongon demokraattinen tasavalta 
  •  Malawi 
  •  Mosambik 
  •  Namibia 
  •  Tansania 
  •  Zimbabwe